Luonnolliset asiat eivät ole hävettäviä

Kirjoittaja kirjailija Ilmari Kiannon Turjanlinnan huussin oven edessä

Kesällä 2016. Ovessa oleva latinankielinen lause on suomennettuna otsikossa.

Olen Huovisen Markku ja toimin tällä hetkellä etsivänä nuorisotyöntekijänä Mikkelin kaupungilla. Nykyistä tehtävääni olen hoitanut vajaan vuoden. Työhistoriaani sisältyy useita työnantajia, joista pisimpään palvelin Mäntyharjun kuntaa, eli 25 vuotta. Tarkoitukseni on pohtia työnimua eli sitä tunnetta kun tulee sanotuksi, että nythän tämä kulkee kuin kusi lautaa pitkin. Onnistumisen ilo ja tunne vain vahvistuu kun kokemuksen voi jakaa työyhteisönsä kanssa ja nyt en tarkoittanut sitä kusemista vaan kaikkea mahdollista työtä sinänsä.

Pohjakoulutukseni on nuorisotyöntutkinto vuodelta 1985. Aikuisiällä olen sitten kouluttautunut työn ohessa Yhteiskuntatieteiden Maisteriksi Jyväskylän Yliopistosta ja tulipa laaja-alainen opettajan pätevyys siinä sivussa. Pääaineeni oli yhteiskuntapolitiikka. Lisäksi luin sosiologiaa, valtio-oppia ja aikuiskasvatustieteitä. Nuorisotyöntekijäksi olen tuntenut itseni aina, vaikka olenkin toiminut välillä opetustehtävissä Mikkelin Ammattikorkeakoulussa sekä Suomen Nuoriso-opisto Paukkulassa.

Työhyvinvointiani koskeviin kysymyksiin olen törmännyt elämäni aikana lukuisia kertoja. Kainuulainen sanonta, että kun unta ja nälkää piisaa, niin asiat ovat hyvin, pitää paikkansa. Työn ja levon rytmittäminen kuulostaa kliseeltä, mutta siinä piilee totuuden siemen. Minulle liikunta raittiissa ilmassa merkitsee paljon. Liikkuessa mieli tasaantuu ja rauhoittuu. Metsä on hyvä paikka. Toki kulttuuriset harrastukset, jotka samalla ovat sosiaalisia auttavat oman minuuteni kehittymisen tiellä. Näin koen niin työelämän ja elämän yleensä olevan, kasvua ja kehittymistä joksikin, jotakin kohti. Lainaan tähän edesmennyttä Martti Lindqvistia, joka totesi, että ihmisen oma minuus paljastuu ja rakentuu toisten ihmisten yhteydessä. 

Näytelmäkerho Mäntyharjussa tuo minulle yhdessä tekemisen riemun ja onnistumisen ja epäonnistumisten kokemukset ja se eheyttää, uskokaa pois. 

Kirjoittaminen tuo myös minulle mielenrauhaa. Saan kokemuksen, jossa tunnen ajatelleeni lopullisesti. Näin taisi myös ranskalainen filosofi Michel Foucalt todeta ja jaan näkemyksen mielelläni. Pidän asioiden pohtimisesta ja luettu teoria loksahtelee työssänikin käytännön kokemusten kautta. En siis ole sitä tyyppiä, joka rajaa työ- ja vapaa-ajan jyrkästi vaan työpäivä kulkeutuu vapaa-aikaan ja päinvastoin. Automatkat ovat oiva keino prosessoida asioita.

Työ antaa minulle potkua vapaa-aikaan. Ilman työtä vapaa-aika ei erottuisi ja päinvastoin. Pidän työni sosiaalisuudesta ja ihmisistä ympärilläni. Kurkotan toista ihmistä kohti ja minua kohti kurkotetaan, rohkeasti ja aidosti. Vapaa-aika ja lepo antavat minulle potkua taas työhön. 

Näitten vuorottelu on kuin sateen ja poudan vuoropuhelua. Molemmat ovat luonnossa kasvulle tärkeitä. Työttömyyden kokeneena tiedän, miltä tuntuu kun sateen jälkeen tuleekin pakkanen. Siitä toivutaan, jos lämpöön päästään takaisin mahdollisimman pian. Kasvitkin elävät symbioosissa keskenään ja taipuvat valoa kohti. Yhteisöt ja ystävät ovat valoa parhaimmillaan.

Työyhteisössäni pyrin olemaan tilannetajuinen ja aito, oma persoonani. Autan ja tulen autetuksi. Työhyvinvointi lähtee siitä, että olen rehellinen. Luottamus, keskinäinen luottamus on keskeinen asia. Hyvä svingi tarttuu ja innostaa vokalistin lauluun ja joka taas innostaa entistä parempaan svingiin. Tällä tavalla filosofi Pekka Himanen onkin verrannut rikastuttavaa työyhteisöä. Se on kuin bändi ja sen kuuluisa komppi, joka on tärkeää, jotta vokalisti ja kitaristi pääsevät kaikkia innostaviin sfääreihin omissa tulkinnoissaan. Yhteistyö on voimaa ja yhteissoitto luo kokonaisuuden. Työyhteisössä minulla, kuten kaikilla on vastuunsa itsestä ja sitä kautta muista. Arvaa oma tilasi ja anna arvo toisillekin, pätee ja sitä yritän noudattaa. Huumori ei ole koskaan pahitteeksi ja arvostan tilannetajuista, lämmintä, sarkastistakin huumoria, joka tuo työyhteisöön voimaa.

Työnimu ja positiivinen stressi ovat käsitteitä, jotka olen kokenut. Jos työyhteisössä vallitsee hyvien esimieskäytäntöjen seurauksena vapaa ja erilaisuutta arvostava ilmapiiri, löytää joukkue, tiimi helpommin sen paljon puhutun ”yhteen hiileen puhaltamisen” tärkeyden merkityksen. Tällä hetkellä arvostan paljon Mikkelin Kaupungin nuorisopalveluiden ilmapiiriä, uskon, että se synnyttää työnimua. Työnimun kanssa on oltava tietenkin varovainen, jotta ihminen ymmärtää levätä, eikä ajaudu ”ylikunnon” seurauksena väsymyksen kierteeseen.

Vinkki onkin, että ymmärtää tarkkailla itseään ja arvioida toimintaansa. Kuinka paljon vapaa-ajalla käytän aikaani työpaikkani liittyvien asioiden ajattelemiseen? Se on tärkeää ja inhimillistä, mutta jos huomaan käyttäväni aikaa liikaa, mietin mikä sen aiheuttaa? Positiivinenkin voi kääntyä negatiiviseksi huomaamatta, ikään kuin kissantassuin hiipien. 

Työsidonnaisuus liiallisuutena heikentää lopulta myös ihmissuhteita, niin työpaikalla kuin kotona, vapaa-ajalla. Ihmissuhteet ovat kuitenkin loppujen lopuksi ne tärkeimmät, joitten kautta elän ja pidänkin ensisijaisen tärkeänä, että asioista puhutaan niitten oikeilla nimillä. Työssä käyvä ihminen elää vuorokaudestaan työlle 8-10 tuntia. Ei ole siis yhdentekevää, miten elämme siellä toinen toisillemme.

Reilu esimies, työterveys, työsuojelu ja uskolliset ystävä auttavat jos vaikeuksia tulee. Luettelon ensimmäinen ja viimeiset kun ovat olemassa, niin keskimmäisille on vähemmän tarvetta. Kun hätä on suuri, niin avun soisi olevan lähellä. Kaikissa ovissa ei ole latinankielisiä lauseita kuten Ilmari Kiannolla huussin ovessa. Moni meistä on kuitenkin lukenut latinankieltä sairauskertomuksistaan. Luonnollisissa asioissa ei ole mitään hävettävää, on luonnollista olla innostunut, mutta yhtä luonnollista työn kuormittavana väsynyt. Homines sumus, non dei, olemme ihmisiä, emme jumalia.

                                                                                                        

Markku Huovinen